Perhe kasvoi
29. tammikuuta 2010
Tauko Saran sivujen päivittämisessä johtuu perheenlisäyksen saapumisesta maailmaan. Miisa Aulikki alias Tuutikki on tätä kirjoittaessa neljän kuukauden ikäinen ja pitää mamman mukavan kiireisenä.
 
Kesäpäivät ja kotinäyttely 1.-2.8.
4. elokuuta 2009
Sara pääsi pitkästä aikaa juoksentelemaan näyttelykehään kun näyttely järjestettiin ”sopivan” matkan päässä Porin raviradalla. Kotinäyttely on perinteisesti kuulunut kesän ohjelmistoon, joskus jopa
 
Emme kadonneet kartalta – paikka vain muuttui.
1. kesäkuuta 2009
Muutaman kuukauden hiljaiselo netissä johtuu siis muuttamiseen liittyistä kiireistä. Oma koti tuli vihdoin huhtikuun lopulla siihen kuntoon, että pääsimme nauttimaan parin vuoden uurastuksen
 
Turun talvinäyttely 25. 1. 2009
26. tammikuuta 2009
Sunnuntai vierähti Turussa. Herätys oli aikainen ja tunnelma autossa sen mukainen.Kehänlaidalla kökötimme jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Seuraamisen teki hieman vaikeaksi se että musta-
 
Talvisia kuvia metsästämässä
10. tammikuuta 2009
Aurinkoisen tammikuun lauantain tehtävä oli metsälenkin aikana saada aikaiseksi etusivulle uusi kuva. Siinähän kummitteli vielä se jouluinen ”poro” kuva.. Voisi kuvitella että kuvaaminen on helppoa
 
Saran blogia päivittelen säännöllisen epäsäännöllisesti, periaatteella kirjoitetaan kun on jotain kirjoitettavaa. Yritän pitää tämän jokseenkin Saraan liittyvänä, pienet harhailut sivuraiteille sallittakoon.
 
Tämä blogi ei ole mitään tiukkapipoista mielipiteiden julkistamista varten, vaan lähinnä mukavan harrastuksen yksi ilmenemismuoto. Kirjoituksia ei kannata ottaa henkilökohtaisesti ja jos joku asia tökkii, laita sähköpostia. Katsotaan voidaanko asialle tehdä jotain. Mutta on olemassa vieläkin parempi tapa: perusta oma blogi!
5 vuotta / years